Arvo Virtanen Oy

50 vuotta luotettavaa

huonekalukauppaa

1968

Arvo Virtanen perusti yhtiön vuonna 1968 ensiksi Someron
Keskustaan marttojen taloon, jossa liiketoiminta aloitettiin
radio- ja televisiokaupalla.
Sittemmin myymälä muutti nykyisen Ohikulkutien viereen ja tuoteryhmä laajeni huonekaluihin, samaan aikaan Salme Virtanen tuli mukaan yritykseen.

1978

70-luvun loppupuolella Arvo sai idean rakentaa jumbohallin,
jota pidettiin silloin vähän hulluna ideana, mutta Arvo piti päänsä.
Hän hoiti rahoituksen kuntoon ja rakensi ison huonekaluhallin,
jonne uutena aukesi kodinkonepuoli ja musiikkipuoli.
Musiikkipuolta johti edesmennyt legenda, Reijo Rantanen, jolla oli hyvät suhteet
suomalaisiin musiikkivaikuttajiin. Hallin avajaisia vietettiin
vuonna 1978 ja sittemmin sitä on laajennettu kolme kertaa.

1994

Arvo ja Salme luopuivat yritystoiminnasta ja Arvo Virtanen Oy
siirtyi heidän tyttärelleen Pia Virtaselle. Tässä vaiheessa liikkeitä oli Somerolla, Forssassa, Kylmäkoskella, Salossa ja Tammisaaressa.

1999

Pia lähti kouluttamaan itseänsä lisää ja yrityksen johtoon siirtyi Pian veli Janne Virtanen. Janne sai liiketoiminnan hyvään vauhtiin, joskin yrityksessä jouduttiin tekemään muutoksia sulkemalla myymälät Tammisaaressa ja Kylmäkoskella. Liiketoimintaa jatkettiin Somerolla, Forssassa ja Salossa.

2009

Someron liike muutti Jannen aiemmin ostamaan Nokian tehdashalliin somerolle, joka remontoitiin liiketilaksi Takalankujalle. Samaan aikaan peruskorjattiin Jumbohallin n. 4000 m2 nykyisen Tokmannin käyttöön vuokrattavaksi.

2013

Janne osti jumbohallia vastapäätä olevan entisen Somerolehden painotalon kiinteistön ja remontoi sen kokonaisuudessaan liiketiloiksi.

Kesäkuussa huonekaluliike Virtanen muutti uusittuihin tiloihin ja entinen Nokian kiinteistö myytiin.

2016

Kodinkoneliike Veikon Kone avasi uusitun myymälänsä samassa kiinteistössä.

2018

Toiminta jatkuu nykyisin vahvasti Somerolla ja Forssassa. Vuonna 2018 tuli kuluneeksi 50 vuotta Arvo Virtanen Oy:n perustamisesta. Tällä hetkellä kauppiaana toimii pitkäaikainen työntekijä Ari Tuomonen. Janne Virtanen keskittyy nykyisin kiinteistö- ja koneyhtiöihinsä.